VEDEN TIELLÄ

VEDEN TIELLÄ-kuvaryhmien valikoidut valokuvat ja maalaukset 1990- luvulta tähän päivään kertovat miten nykyinen taiteellinen työskentelyni on alkanut ja jatkunut. Kaikki valokuvat ovat käsittelemättömiä.

 

PILVIARKISTO


Tarkensin kamerani äärettömyyteen. Kuvasin taivasta ensin joka päivä määräaikoina. Elämme ihmeellisellä planeetalla: puolet näkemästämme maailmasta muuttuu lakkaamatta. Pilvet, ihmisen matkakumppanit, olivat muuttuvaisuudessaan kuin tajunnanvirtaa yllämme. Tästä virrasta alkoi erottua arkkityyppisiä hahmoja. Olen lähes kaksi vuosikymmentä tallentanut näitä ainutkertaisia hetkiä, jolloin pilvi näyttää elollistuvan.

 

SADEPÄIVÄKIRJAT

Dokumentoin aikaa myös tallentamalla 1990-luvun alkuvuosista lähtien kesäsateita. En voinut mennä aurinkoon, joten opin sadepäivien kauneuden, ja miten joka sade on erilainen. Yleensä näemme sateesta vain seuraukset, sen mitä maasta kasvaa. Kun pisarat kuvioivat pihan neliölaattoja, jäljet olivat kohta kadonneet, mutta sadeneliöni ja muut sademaalaukseni tallensivat sateen kosketuksen. Jo yksi neliö oli teos, mutta neliöistä saattoi myös koota suuria kokonaisuuksia.
Mutta mitä syntyy, kun mieliin sataa?

 

TODELLISET ILLUUSIOT

Päivä päivältä/ verho palaa/ kunnes se on valmis/ kokonaan pois (ks. CV, näyttelykuvat)
Työskentelin 1990- luvun alkuvuosina talvet ulkona, koska en allergisoituneena voinut käsitellä värejä ja papereita sisällä. Maalatessani loin illuusioita, mutta samalla kuvissa tapahtui konkreettisia luonnonprosesseja. Siniseen maaliavaruuteen putoili tähdiksi oikeita lumihiutaleita, vihreät jääkasvit kasvoivat samalla fraktaalijärjestyksellä kuin elävät kasvit. Aloin pohtia havaitsemista, aineen ja ajatuksen suhdetta, käsitystämme totuudesta. Lumihiutaleista tuli minulle elämän järjestysten symboli.
Jäämaalaukset olivat katoavaisia, mutta tallentamisen sijaan aloin matkustaa niissä kameralla. Tulin tunnetasolle, jossa kaikki oli väriä, valoa, tilaa, liikettä, muotoa. Löysin yhteisiin syviin vesiin ja sisäavaruuden planeetoille. Yhdistämällä maalaus ja valokuvaus oli syntynyt sellaista, mitä ei voinut toteuttaa kummallakaan yksinään. Jatkoin luonto työtoverinani: maalaten, valokuvaten ja työtapoja yhdistäen. Kokemusta ja hiljaista tietoa kertyi, ja saatoin käyttää sattumaa yhä harkitummin.

 

TÄSSÄ KAUKANA


Valokuvillani jäästä löytyvistä fantasiamaailmoista toin uuden alueen esteettisen kokemuksen piiriin. Näistäkin maailmoista kuitenkin löytyi kulttuurisia tarinoitamme. Olen kuvannut filmille, sommitellen ja rajaten kuvan jo kuvaushetkellä. Valo on luonnonvaloa, väri useimmiten heijastusta. Kamera antaa toisenlaisen näkökyvyn, mutta ratkaisevaa on ei-tietoisen huomaamisen osuus. Olen saattanut mielestäni kuvata vain valon ja varjon rajaa, mutta valmiissa kuvassa levittääkin lintu siipiään. Kuvia ei ole käsitelty, joten ne ovat dokumentteja tällaisista näkemisen hetkistä. Koska kuvausolosuhteet ovat ainutkertaisia, ovat jokaisen talven antamat uudet kuvasarjat  aina ainoita laatuaan. Kuvaryhmän kuvat ovat esimerkkejä 2000- luvun sarjoista. Tekeekö ilmastonmuutos niistä myös historiallisia dokumentteja?

 

VOIMAVALO


Kesäsateet kasvattavat luontoon kukkia. Sen, mitä seuraa kun ihmismieliin sataa, voivat myös kertoa kukat. Ihminen tarvitsee kasveja elääkseen, mutta myös symboleina, ymmärtääkseen maailmaansa: ihmisetkin kasvavat, kukoistavat ja kuihtuvat. Kukat tarjoavat taiteilijalle värien, muotojen, ja liikevaikutelmien runsauden, mutta olen lisäksi etsinyt omiin kuviini valoa. Muodoltaan vahvat kukkani näyttävät usein hehkuvan omaa valoaan, fotoneita, jopa jotain metafyysistä. Ne ovat voimakukkia.

 

KAMERA SIVELTIMENÄ

Uudet laajat valokuvasarjani ovat maalauksellisia, ne tutkivat valokuvan ja maalaustaiteen kohtaamista ja vuorovaikutusta. Kuvat keskustelevat niin taidehistorian kuin yhteisten tarinoidemme kanssa. Olen kuvatessani edennyt kokeillen, etsien ja oppien, kamera siveltimenäni, liikeratani taiteilijan käsialanani. Valokuvat ovat pääsääntöisesti käsittelemättömiä ja jo kuvaushetkellä sommiteltuja.

 

KUKKIVA VALO

Kun taidehistorian ikoniset sydänkukat, tulppaanit, abstrahoituvat, syntyy kuvamusiikkia. Värit voivat myös tuoksua ja maistua, ja liikkeen kera ne niin tulkitsevat kuin tuottavat tuntemuksia ja tunteita.

 

PALAVA VALO

Joulukuun outo lumo: on eniten pimeää ja eniten valoa, on ehkä niin pimeää kuin valoisaa pimeää, niin valoisaa kuin pimeää valoa. Joulukuisissa valokuvissa on sadunomaista surrealismia, taianomaisia valokuvioita ja tuntemattoman energian leimahduksia.